Osastoa
Kotimainen sarjakuvataide ulottuu sanomalehtien lyhyistä stripeistä pitkiin albumeihin, omaelämäkerrallisiin kertomuksiin ja pienlehtiin. Sitä ei yhdistä yksi piirrostyyli tai lukijaryhmä. Sarjakuvan erityisyys syntyy tavasta, jolla kuvat, sanat ja ruutujen väliset siirtymät rakentavat tarinan yhdessä.
Suomalaiseen sarjakuvaan voi tutustua sekä lukijana että tekijänä. Historia auttaa tunnistamaan erilaisia perinteitä, mutta sarjakuvan ymmärtäminen alkaa myös läheltä: mitä ruudussa näytetään, mitä jätetään näyttämättä ja miten lukija yhdistää nämä havainnot tapahtumiksi?
Historiassa on kirjoja, lehtisarjoja ja tekijöiden yhteistyötä
Ilmari Vainion vuonna 1911 julkaistu Professori Itikaisen tutkimusretki on suomalaisen sarjakuvan historian keskeinen merkkipaalu, jota pidetään ensimmäisenä suomalaisena sarjakuvakirjana. Yksittäinen julkaisu ei kuitenkaan yksin selitä koko taidemuodon syntyä tai myöhempää kehitystä. Lehtijulkaiseminen, albumit ja erilaiset lukijayhteisöt ovat tuoneet sarjakuvalle omat käyttöympäristönsä.
Tunnettujen hahmojen kautta historiaan saa helposti otteen. Ola Fogelbergin Pekka Puupää ja Tove sekä Lars Janssonin Muumipeikko edustavat erilaisia sarjakuvamaailmoja. Mämmilä puolestaan on sarja, ei yksittäinen hahmo: Tarmo Koivisto piirsi sitä ja kehitti sen ideaa yhdessä Hannu Virtasen kanssa. Näitä teoksia voi lukea myös tarkastelemalla, miten henkilöt, ympäristö ja yhteisö suhteutuvat toisiinsa.
Sarjakuvan historiaa kannattaa lähestyä teosten kautta eikä yhtenä kertomuksena jatkuvasti kasvavasta suosiosta. Eri aikoina julkaisutavat, näkyvyys ja tekijöiden toimeentulon mahdollisuudet ovat olleet erilaisia. Vanhan albumin tarkastelu sen omassa ajassa auttaa ymmärtämään sekä huumoria että yhteiskunnallisia havaintoja.
Piirtäjä ja käsikirjoittaja voivat olla eri henkilöitä
Sarjakuvan tekijäluettelo kertoo, miten työ on jaettu. Sama ihminen voi vastata tarinasta ja kuvista, mutta teos voi syntyä myös käsikirjoittajan ja kuvittajan yhteistyönä. Siksi kirjailijaa ei pidä automaattisesti kutsua kyseisen sarjakuvan piirtäjäksi.
Arto Paasilinna kirjoitti Ronkoteus-sarjakuvan käsikirjoituksen, ja kuvituksesta vastasi Hannu Lukkarinen. Roope Lipasti on puolestaan tehnyt sarjakuvia kuvittaja Anton Lipastin kanssa. Tove Janssonin ja Mauri Kunnaksen tuotannossa sarjakuvatyö liittyy laajempaan kirjalliseen ja kuvalliseen tekemiseen. Nimet avaavat erilaisia reittejä alalle, eivät yhtä pakollista uramallia.
Lukijalle tekijätietojen tarkistaminen on myös tapa löytää uutta luettavaa. Jos pidät erityisesti kuvakerronnasta, seuraa piirtäjän muita töitä. Jos tarinan rakenne tai dialogi kiinnostaa, tutki käsikirjoittajan tuotantoa. Yhteistyön tunnistaminen antaa kunnian oikeille tekijöille.
Ruutujen välissä tapahtuu osa tarinasta
Sarjakuvaa ei lueta vain kuva kerrallaan. Lukija päättelee kahden ruudun väliin jäävän tapahtuman ja arvioi, paljonko aikaa on kulunut. Suuri kuva voi pysäyttää tarkastelemaan paikkaa, kun taas useat pienet ruudut voivat pilkkoa liikkeen tai reaktion vaiheisiin. Sama tapahtuma saa erilaisen rytmin eri sivuratkaisuilla.
Teksti voi täydentää kuvaa sen sijaan, että se toistaisi kaiken näkyvän. Hahmon sanat ja ilme voivat olla ristiriidassa, jolloin lukija huomaa jotakin, mitä toinen hahmo ei tiedä. Myös hiljainen ruutu voi kantaa merkitystä. Piirroksen yksityiskohtaisuus ei yksin ratkaise, kuinka selkeästi kohtaus toimii.
Kokeile lukiessa peittää hetkeksi puhekuplat ja seurata pelkkiä kuvia. Tarkastele sitten, mitä teksti lisää. Harjoitus ei ole arvostelutesti vaan tapa huomata, miten juuri kyseinen teos käyttää sarjakuvan keinoja.
Oma sarjakuva kannattaa aloittaa rajatusta tilanteesta
Ensimmäiseen työhön riittävät paperi, kynä ja pieni tapahtuma. Valitse esimerkiksi kohtaaminen, väärinkäsitys tai päätös, jossa jokin muuttuu. Kokonaisen maailman rakentamisen sijaan voit näyttää, mitä yksi henkilö tavoittelee ja mikä estää häntä.
Tee ensin karkeat ruutuluonnokset. Niiden tarkoitus on selvittää tapahtumien järjestys ja sivun luettavuus, ei esitellä valmista piirrosjälkeä. Lisää puheelle tilaa jo tässä vaiheessa. Jos teksti mahtuu mukaan vasta peittämällä tärkeät ilmeet, sivun rakennetta kannattaa muuttaa ennen viimeistelyä.
Lue luonnos alusta loppuun ja anna se tarvittaessa toiselle luettavaksi ilman selityksiä. Kysy, missä kohdassa tapahtuma jäi epäselväksi tai lukusuunta katkesi. Tällainen palaute auttaa korjaamaan kerrontaa konkreettisemmin kuin yleinen kysymys siitä, onko työ hyvä.
Digitaalinen työskentely on vaihtoehto, ei vaatimus
Piirrosohjelmat, kuten Adobe Photoshop ja Clip Studio Paint, ovat esimerkkejä sarjakuvatyössä käytettävistä välineistä. Digitaalisesti voi työstää esimerkiksi luonnoksia, värejä ja tekstitystä. Paperille piirretty teos voidaan myös viimeistellä tietokoneella. Tekijän ei tarvitse valita vain yhtä menetelmää koko työprosessiin.
Valitse väline sen mukaan, mitä sillä tarvitsee tehdä. Uusi ohjelma ei itsessään ratkaise tarinan rytmiä tai hahmojen toimintaa, ja sen opetteluun kuluu aikaa. Säilytä työtiedostot ja varmuuskopiot sekä erottele muokattava alkuperäinen tiedosto julkaisuun tarkoitetusta versiosta.
Julkaisumuoto vaikuttaa kuvan sommitteluun. Painetun sivun kokonaisuus ja puhelimella vieritettävä sarjakuva tarjoavat erilaisen lukutilan. Testaa tekstin luettavuus siinä koossa, jossa lukija sen näkee. Pienikokoinen puhekupla ei korjaannu sillä, että koko kuva on teknisesti tarkka.
Julkaiseminen ja työn rahoittaminen ovat erillisiä kysymyksiä
Kustantamo, omakustanne ja verkkojulkaiseminen edellyttävät erilaisia valmisteluja. Kustantajalle tarjottaessa selvitetään sen ohjeet ja toimitetaan pyydetty aineisto. Omakustanteessa tekijän vastuulle voivat jäädä painatus, myynti, varastointi ja jakelu. Verkossa julkaiseminen vähentää joitakin käytännön esteitä, mutta ei takaa näkyvyyttä tai tuloja.
Apuraha voi tukea työskentelyä tai hankkeen kuluja, mutta sen määrä, tarkoitus ja hakuehdot vaihtelevat. Suunnitelmassa kannattaa erottaa luova työ, tuotantokulut ja jakelu. Joukkorahoituksessa on puolestaan huomioitava myös luvattujen vastikkeiden valmistaminen ja toimittaminen.
Yhteistyössä sovitaan työnjaosta, korvauksista, tekijätiedoista ja julkaisuoikeuksista ennen kuin oletukset ehtivät eriytyä. Samoin kannattaa selvittää, mitä aineistoa saa käyttää portfoliossa ja missä vaiheessa. Selkeät sopimukset eivät korvaa luovaa yhteistyötä, vaan antavat sille käytännön perustan.
Tapahtumat, kirjastot ja opetus tarjoavat kohtaamispaikkoja
Helsingin sarjakuvafestivaalit ja Oulun sarjakuvafestivaali ovat esimerkkejä suomalaisesta tapahtumakentästä. Turun Sarjakuvakerhon Necrocomiconista on puolestaan dokumentoitu esimerkiksi vuoden 2019 ohjelma. Historiallinen ohjelma kertoo tapahtuman sisällöstä tuolloin; matkasuunnitelma tehdään ajantasaisen järjestäjätiedon perusteella.
Tapahtumassa voi etsiä pienjulkaisuja, kuunnella tekijän puheenvuoron tai osallistua työpajaan, jos niitä on ohjelmassa. Ennen osallistumista kannattaa miettiä, haluaako löytää luettavaa, saada palautetta vai tutustua tekemisen tapoihin. Kaikki tapahtumat eivät tarjoa samoja mahdollisuuksia.
Kirjasto on luonteva paikka vertailla eri tyylejä ilman jokaisen teoksen ostamista. Näyttely voi puolestaan tuoda esiin luonnoksia, alkuperäisiä piirroksia ja työvaiheita. Kurssia valittaessa on hyödyllistä tarkistaa, painottuuko se piirtämiseen, käsikirjoitukseen vai valmiin lyhyen sarjakuvan tekemiseen.
Palkinnot avaavat erilaisia näkökulmia lukemiseen
Puupäähattu on sarjakuvantekijän elämäntyöstä myönnettävä tunnustus. Sarjakuva-Finlandia puolestaan palkitsee sarjakuva-albumin. Niitä ei siksi kannata käsitellä samanlaisina yksittäisen teoksen palkintoina. Palkittujen tuotantoon tutustuminen voi tarjota lähtökohdan lukulistalle, mutta palkintoluettelo ei kata koko sarjakuvakenttää.
Myös pienlevikkinen tai omakustanteinen teos voi olla kiinnostava. Valitse lukemista aiheen, kerronnan ja oman uteliaisuuden mukaan. Sarjakuvan arvoa ei tarvitse perustella pelkästään myyntimäärällä, kansainvälisellä näkyvyydellä tai tunnetulla hahmolla.
Kotimainen sarjakuva avautuu lukemalla ja kokeilemalla
Sarjakuva voi käsitellä arkea, fantasiaa, muistoja tai yhteiskuntaa. Kun luet erilaisia teoksia rinnakkain, huomaat, kuinka eri tavoin kuva ja sana voivat ohjata tulkintaa. Yhtä yhtenäistä suomalaista tyyliä ei tarvitse löytää, jotta teosten väliset yhteydet ja erot alkaisivat näkyä.
Valitse seuraavaksi yksi itsellesi uusi kotimainen teos ja tarkastele siitä yhtä sivua tavallista hitaammin. Jos haluat tehdä omaa sarjakuvaa, kokeile kertoa pieni tilanne muutamassa ruudussa. Lukeminen ja tekeminen voivat ruokkia toisiaan ilman, että harrastuksen täytyy heti muuttua ammatiksi.
