Eurovision laulukilpailut järjestetään joka vuosi, ja niihin saavat osallistua Euroopan Yleisradioliiton EBUn jäsenmaat. EBUn jäseniä ovat maiden televisioyhtiöt, jotka valitsevat kukin omissa karsinnoissaan kilpailukappaleen, jonka lähettävät kilpailuun. Karsintaan voi osallistua vain laululla, jota ei ole julkisesti esitetty muualla aiemmin, eikä laulua saa mainostaa ennen karsintaa. Kappaleen pituus on määritelty maksimissaan kolmeen minuuttiin, eikä siinä saa kiroilla, olla tuotesijoittelua tai esittää poliittisia tai seksistisiä viittauksia. Vielä vuoteen 1998 asti laulu oli pakko esittää jollain maan virallisista kielistä. Siksipä vuosien varrella voittajiksi ovatkin selviytyneet mm. kappaleet “La, la, la ” Espanjalta 1968, Britannian “Boom Bang-a-bang” 1969, Alankomaiden “Ding-a- Dong” 1975 sekä Ruotsin “Waterloo” 1974 ja “Diggi-loo Diggi-ley” vuonna 1984.

Vuodesta 2008 lähtien on järjestetty kaksi semifinaalia, joista kummastakin pääsee 10 maata jatkoon. Automaattiseti jatkoon pääsevät EBUN suurimmat rahoittajamaat Ranska, Saksa, Iso-Britannia, Espanja ja Italia, joiden siis ei tarvitse lainkaan osallistua karsintoihin. Lisäksi edellisen vuoden voittaja, joka toimii järjestäjämaana, pääsee automaattisesti loppukilpailuun.

Euroviisujen alkaessa vuonna 1956 niihin osallistuivat Alankomaat, Luxemburg, Ranska, Italia, Belgia, Saksan liittotasavalta ja Sveitsi. Suomi osallistui ensimmäisen kerran kilpailuun vuonna 1961, laulunaan “Valoa Ikkunassa”, jonka esitti tuon ajan suomalainen supertähti Laila Kinnunen. Suomi on osallistunut kilpailuun kaikkiaan 52 kertaa. Vuosikausia oli paras sijoituksemme vuonna 1973 Marion Rungin “Tom Tom Tom”.

Suomen ikimuistoinen viisuvuosi 2006

Suomi on voittanut ikimuistoisesti kerran vuonna 2006 Lordin kappaleella “Hard Rock Hallelujah”, ja teki samalla kaikkien aikojen piste-ennätyksen. Tämä historiallinen hetki onkin jäänyt kansakunnan tajuntaan, ja ihmiset muistavat edelleen elävästi, missä olivat, kun Suomi voitti. Lordin voittaessa Suomen karsinnan oltiin jo varmoja, että edessä on jumbosija. Lordin saapuessa Ateenaan syntyi seuraava mediakohu, ja uskonnolliset tahot yrittivät saada Lordia suljetuksi kilpailuista vedoten mahdolliseen saatananpalvontaan. Areenalla taas syntyi kohu massiivisesta pyrotekniikasta, josta järjestäjä lähetti Suomelle tähtitieteellisen laskun. Kilpailun finaalissa 20.5. Lordi keräsi täydet 12 pistettä kaikista Pohjoismaista, Puolasta, Britanniasta, Virosta, ja Kreikasta. Vain Armenia, Monaco ja Albania jättivät Suomen pisteittä. Lordi voitti kirkkaasti, ja jo samana yönä kerääntyi Kauppatorille satoja ihmisiä juhlimaan. Helsingin kauppatorilla juhlittiin kansanjuhlassa 26.5. yli 90 000 ihmisen voimin.